INFO

Ilmoittautuminen on auki. Harjoitusajat löytyvät sivun lopusta. Ensimmainen kokeilukerta on maksuton. Luistelijalla tulee olla oma vakuutus kokeilukerralla. 

Ryhmät

K-Ryhmä

Ryhmä on tarkoitettu luistelijoille, jotka tähtäävät luistelu-urallaan kilpailuihin. Suomen Taitoluisteluliitto mahdollistaa kilpailun useassa sarjassa, joten kilparyhmään ovat tervetulleita eritasoiset luistelijat. 

Kustannukset: kausimaksu 120€/kk (syys-joulukuu). Lisäksi luistelijan tulee hankkia STLL:n harrasteluistelupassi tai kilpailulupa. Luistelijalla on oltava voimassaoleva oma, urheiluvakuutuksen sisältävä tapaturmavakuutus tai vakuutus on hankittava Sporttiturvan kautta passin tai kilpailuluvan oston yhteydessä. Kilpailevilta luistelijoilta veloitetaan lisäksi koreografiakustannus - Taitajat-sarjoissa 20 € ja Aluesarjoissa 50 €. 

Harrasteryhmät

Harrasteryhmät 1 ja 2 ovat luistelun perustaidot osaaville innokkaille luistelijoille tarkoitettu. Harjoitukset ovat kaksi kertaa viikossa. Ryhmästä voi edetä taitojen ja kiinnostuksen kasvaessa K-ryhmään. Ryhmät lajitellaan ikätason mukaan. Mukaan voivat tulla kaikki yli 6 -vuotiaat, jotka hallitsevat eteen ja taakse luistelun sujuvasti.

Kustannukset: kausimaksu 70€/kk (syys-joulukuu). Lisäksi luistelijan tulee hankkia STLL:n harrasteluistelupassi. Luistelijalla on oltava voimassaoleva oma, urheiluvakuutuksen sisältävä tapaturmavakuutus tai vakuutus on hankittava Sporttiturvan kautta passin oston yhteydessä.

Nuoret ja Aikuiset

Aina on oikea aika aloittaa luistelu ja ikä ei ole este. Nuorten ja Aikuisten ryhmään ovat tervetulleita kaikki yli 12 -vuotiaat. Jäällä harjoitellaan oman taitotason mukaan sopivilla harjoitteilla. Jos intoa riittää voi ryhmäläinen kokeilla vaikka kilpailua oman ikäsarjan kisoissa.

Kustannukset: kausimaksu 40€/kk (syys-joulukuu). Lisäksi luistelijan tulee hankkia STLL:n harrasteluistelupassi. Luistelijalla on oltava voimassaoleva oma, urheiluvakuutuksen sisältävä tapaturmavakuutus tai vakuutus on hankittava Sporttiturvan kautta passinoston yhteydessä.

Luistelukoulu 3-6 v.

Luistelukoulun tarkoitus on tarjota hyvä pohja urheiluun. Luistelukoulu kehittää motoriikkaa, tasapainoa sekä opastaa urheilun saloihin. Luistelukoulun käytyään lapsella on valmiudet siirtyä esimerkiksi harraste- tai kilparyhmiin. Luistelukoulu on myös hyvä pohja useaan eri harrastukseen, kuten jääkiekkoon.

Harjoituksissa tulee käyttää kypärää tai turvapantaa.

Kustannukset: syyskausi 60 €. Luistelukoulumaksu sisältää vakuutuksellisen luistelukoulupassin.

Harjoitusajat

Harjoitusajat ovat alustavat ja seura pidättää oikeuden aikojen muutoksiin.

Aikuiset ja nuoret

Maanantai klo 17:15-18:00

Harraste 1 ja 2

Tiistai klo 16:00 - 16:45 +oheiset 16:45-17:30

Perjantai klo 15:00 -16:00

K-ryhmä

Maanantai klo 17:15-18:00

Tiistai klo 16:45-17:30 

Perjantai klo 16:00 - 17:00 + oheiset 17:00-17:45

luistelukoulu

Maanatai klo 18:00 - 18:45